maanantai 23. helmikuuta 2015

Ekat kisat kakkosissa ja LUVA !

Kisailtiin sunnuntaina Kirkkonummella ekat kakkosten startit. Odotuksia ei ollut, kauhuskenaarioita senkin edestä. Mitä jos tiputetaan kaikki rimat kun ne on 60 cm (lopulta ei tiputettu yhtään), jaksaako Hugo kun verenluovutuksesta on vain vajaa kaksi viikkoa (jaksoi), muistanko radat (muistin) ja onko halli liian kuuma (vähän).

Lähtökohdat ei ollut mitenkään ideaalit. Olin nukkunut kolme tuntia katkonaisesti edellisenä yönä, aamun olin kisoissa töissä ja jaloissa painoi siinä vaiheessa kun olisi ollut oma vuoro juosta. Jännittikin kamalasti, mutta rauhotuin kun Sonja toi Huken kisapaikalle. Hugoon voi luottaa, se ei porsastele (ainakaan kamalasti) ja yrittää aina parhaansa <3 Kaikki radat oli ihan superhyperkivoja, en voi kehua niitä tarpeeksi :D Tuomarina oli Marja Lahikainen, jonka radalla tehtiin meijän eka melkeen nolla. Silloin mentiin mukavasti vikasta esteestä ohi... Kaikissa radoissa oli vaaran paikkoja ja tekemistä ja mitä tärkeintä, ne olivat turvallisia. Käännökset eivät olleet tiukkoja, kontakteille oli suorat linjat ja missään vaiheessa ei tarvinnut ohjaajankaan pelätä, että koira syöksyy jaloille. Lisää tälläisiä :) Niinun halli Masalassa oli pohjaltaan ihan huippu. Ollaan tehty siellä hyppytekniikkaa, joten tiesin hallin vähän liiankin lämpimäksi. Nyt kisapäivänä ovet kävivät kyllä sen verran usein, että lämpötila onneksi laski. Ainut miinus odottelutilojen ahtaudesta, onneks Hukke ei stressaile tollasia.

Ensimmäisenä ratana oli hyppäri, joka meni mulla ehkä vähän jännittäen ja hätäillen. Ensimminen vitonen tuli kun oletin enkä ohjannut, ja Hugo meni hypystä ohi. Toinen tuli kepeiltä, Hugo pääsi paahtamaan sinne ihan liian kovaa vauhtia ja taittui vasta tokaan väliin. Kovaa se kyllä meni, pienistä sähläilyistä ja uusimisista huolimatta 3.35 m/s.

Eka aksarata oli vähän kinkkisemmän oloinen. Kateltiin että aika paha kulma puomille tulee maxikoirille, mutta onneksi puomia sitten siirrettiinkin ja linja tuli paljon paremmaksi. Tää rata oli ihan täydellinen flow-rata. Luulin, että nelonen tippui kun kuulin kolahduksen, mutta se oli vain heilahtanut. Päällejuoksu ennen puomia olevalle hypylle oli tosi hyvä, puomin kontakti melko hidas, mutta pääasia, että Hugo sen otti. Puomin jälkeisellä hypyllä valui aika pitkälle, mutta sai taitettua itsensä putkeen. yritin radalla käskyttää mahdollisimman vähän ja antaa hyppyjen mielummin mennä vaikka vähän pitkiksi, koska niin usein käskyt ovat tulleet rimojen päällä ja silloin rimat lentelevät. Ennen A:ta Hugo meinas vetää hypystä ohi, jotenkin sain kuitenkin sen kiepautettua siitä yli. Lopussa kokeilin takaaleikkausta, joka onnistui hyvin. Vasta maalissa kun kuulin "HYVÄ KREETA!!" karjaisun tajusin, että eihän se rima välttämättä tullutkaan alas, ja pian kuuluttaja kuulutti meidän tehneen nollan.

En olisi ikinä uskonut, että tehdään ekoissa kakkosten kisoissa heti nolla. Vauhti riitti neljännelle sijalle ja LUVAan. Hugo on niin paras aksakoira, sen kanssa on ihanaa tehdä <3







    Viimeisen radan tutustumisessa mä jo tiesin olevani ongelmissa. Siellä oli kohta, jossa piti takaaleikata hypylle ja sitten tiukasti ottaa koira haltuun, jotta se menisi oikeaan putken päähän. No, ei se sitten mennyt :D Mutta takaaleikkaus toimi tälläkin radalla hyvin ja tehtiin hienot kontaktit ja kepit :) Tuli myös todettua, että Hugo kestää hyvin valssit keppien päätyyn.

Illan treeneihin otin vain Huiman. Siellä sitten kaikki menikin surkeasti :D Vähän yöunet alkoivat painaa ja sijaistava kouluttaja ei saanut välitettyä millään minulle tietoa siitä, miten saan koiran tulemaan takaakierto persjättö kohdan. Se, että mulle hoetaan, etten ota koiraa kunnolla haltuun ei oikein auta, enköhän mä sen itekin tiedä. Lopulta turhauduin niin paljon, että aloin itkemään. Totesin, että heitän Huiman johonkin putkeen ja sitten lopetetaan. Mentiin pitkälle lenkille, mä vollotin ja sitten vollotin vähän lisää Sonjalle autossa. Onneks on ihania ihmisiä joille pillittää, kun kaikki menee päin mäntyä. Säälittää näin jälkikäteen Huima, kun parhaansa se varmaan yritti :(                                                                                                                                                                    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti